Keijo, Myyntiedustaja, X-Partner Helsinki

Ennen akatemiaa..

Keijo on opiskellut tietojenkäsittelyä Laurean ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2012 Keijo törmäsi HSA:n ständiin koulunsa rekrytointipäivillä ja kiinnostui. Myyntityö oli kiinnostanut Keijoa jo aiemmin ja Akatemian malli päästä myyntityöhön sisään käytännönläheisesti vaikutti loistavalta lähestymistavalta. Niinpä Keijo haki Akatemiaan ja suoritti sen keväällä 2013.

Akatemiassa..

Akatemiassa Keijo kertoo oppineena myynnin perusteet. ”Myynti-Akatemian avulla sain luotua itselleni vahvan pohjan, jonka päälle lähteä rakentamaan. Akatemian avulla olen ehdottomasti valmiimpi kohtaamaan asiakkaita ja tarjoamaan näille ratkaisuja.” Keijo pohtii löytäneensä itsestään uusia puolia ja oppineensa käyttämään niitä myyntityössä. ”Opin esimerkiksi käyttämään rauhallisuuttani siihen, että voin selittää asiakkaalle myytävän asian ominaisuuksia, etuja ja hyötyjä mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi. Opin kuuntelemaan ihmisiä entistä tarkemmin, vaikka onkin pakko myöntää että siinä on edelleen paljon työtä.”

Keijo listaa Akatemian parhaiksi puoliksi yhteishengen ja tekemisen meiningin. ”Tykkäsin myös todella paljon siitä, että sai nähdä kaikki projektien eri vaiheet. Tapaamisen sopimisesta loppuraportointiin.” Akatemiassa joutuu myös haastamaan itsensä päivittäin ”jotkut asiakasprojektit olivat hieman rankkoja ja välillä oli vähän vaikea löytää ”kipinää” tekemiseen. Ongelmat on kuitenkin tehty ratkaistaviksi ja oli mielestäni hienoa että Akatemian päällystö oli aina valmis auttamaan.”

Akatemiajakson jälkeen..

Uudessa työssään X-Partner Helsingin myyntiedustajana Keijon arkipäivään kuuluu Xeroxin laitteiden ja palveluiden myyntiä. Hänen työnkuvaansa kuuluu seuraavan parin vuoden ajan oman asiakaskannan rakentaminen. Keijo toteaa, että uudessa työssä parasta on sen haastavuus. ”Opittavaa on aivan uskomaton määrä, mutta olen varma että tässä roolissa voin kehittyä myyjänä tasan niin pitkälle kuin olen itse valmis vääntämään. ”

Keijo suosittelee Akatemiaa kaikille, joita kiinnostaa myynti ja jotka kokevat olonsa mukavaksi sosiaalisissa tilanteissa. Töitä tehdään kuitenkin ihmisten kanssa ja on tärkeää että hallitsee sosiaaliset tilanteet. ”Ehdottoman tärkeä ominaisuus on se että vaatii itseltään paljon ja on valmis tekemään töitä oman kehittymisensä eteen. Akatemian johtajan Olli Syväsen käyttämä termi ”kylmään veteen hyppääminen” tulee tässä hommassa erittäin tutuksi, mutta se myös palkitsee.”

Kiinnostuitko Helsinki Sales Academyn tarjoamasta valmennusjaksosta? Katso lisätietoja täältä ja hae meille b2b-myynnin harjoittelijaksi.